Tuleva sosionomi kirkon alalla

Tampereen Kaupin kaupunginosassa rinnakkain sijaitsee vastaanottokeskus ja Tammenlehvän vanhusten palvelutaloyksikkö, entiseltä nimeltään Veljeskoti, Sotaveteraanien itse rakentama ’vanhuuden koti’. Tämän päivän vanhukset vanhainkodeissa ja palvelutaloissa asuu iäkästä porukkaa. Sosiaalihuollon ympärivuorokautisien palvelujen eli vanhainkotien ja tehostetun palveluasumisen asiakkaiden keski‐ikä oli 83,6 vuotta (THL, Tilastoraportti 2/2017, sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut s. 7). Mitä taas tulee vastaanottokeskuksen ikä- ja sukupuolijakaumaan on siellä pääosin nuoria miehiä. Eurooppaan tulevista vuonna 2014 yli 70 prosenttia oli miehiä. Matkustamista pidetään lähtömaissa miehille turvallisempana ja helpompana. Pakenemisen taustalla voi olla myös se, että miehet ja nuoret pojat ovat vaarassa tulla surmatuksi tai värvätyksi sotatoimiin. http://www.pakolaisneuvonta.fi/index_html?lid=90. Kysymys onkin saammeko turvapaikanhakijoista apua esim. vanhusten ulkoiluttamiselle ja mitä haasteita siihen liittyy?

Käytännön huomioita kohtaamiselle 

Tarkoituksena onkin ollut saada vapaaehtoisuuteen perustuvaa ulkoiluttamisapua Tammenlehvän asukkaille Kaupin vastaanottokeskuksesta. Avainasemassa on molempien paikkojen henkilökunta. Ensin on luotava eräänlainen tutustumisjärjestelmä. Mitä huomioonotettavaa on, kun kaksi hyvin erilaista kulttuuria kohtaa. Molemmilla saattaa olla traumaattisia kokemuksia, osalla vähän etäämmällä historiassa, osalla hyvinkin lähiaikoina elettyä. Ikäihmisillä usein perussairautena Alzheimer, joka tulee huomioida ihan peruskommunikoinnissa. Lähellä olevan ihmisen on tunnuttava luotettavalla ja turvalliselta.

Tiloissa on huomioitava laitoksiin kuuluva hygieniaosaaminen. Käsiä pitää desinfioida aina osastolle mennessä ja sieltä pois tullessa. Myös eräät turvallisuusasiat ovat paljon tarkempia kuin mitä turvapaikanhakijat osaavat ajatella.

Viime talvena tosin juurikin Tampereella järjestettiin turvapaikanhakijoille työturvallisuuskoulutusta Tampereen seurakunnan puolesta. Linkki:  Työturvallisuuskortti, Treen srk

Kulttuureita esitteleviä ominaisuuksia

Erilaisten kulttuurien kohdatessa ihmiset joutuvat kohtaamaan erilaisuutta. Sopeutuminen vie aikaa ja merkitsee uuden identiteetin rakentamista. Tässä listaan muutamia kulttuureita erottelevia ominaisuuksia. Niitä on esim. yksilöllisyys vs. yhteisöllisyys, sukupuoliroolit, kieli, kommunikointi ja viestintätyylit, aikakäsitys, uskonto ja suhde siihen sekä biokulttuuriset vaihtelut. Nämä siis vaikuttavat uuteen kulttuuriin sopeutumiseen. Oman lisänsä kohtaamisessa tekee myös ikä. Olisiko nuorilla paremmat mahdollisuudet sopeutua uuteen ympäristöön kuin vanhemmilla henkilöillä?

Kun kaikki menee hyvin on maahanmuuttaja tilanteen tasalla. Menneisyys on menneisyyttä ja nykyisyys ja uudet mahdollisuudet ovat avainasemassa. Tietoisuus kulttuurieroista on hyvä.
Monien maahanmuuttajien kulttuuritausta on voimakkaasti yhteisöllinen, kun taas Pohjoismaissa valtakulttuurit korostavat yksilöllisyyttä. Terveysarvon ylikorostuminen yhdessä yksilöllisyyden ihannoinnin kanssa nostaa ihmisen oman vastuun terveydestään ja sairastumisestaan suureksi. Suomessa oletamme, että ihminen tekee ja haluaa tehdä päätökset itse. Perheen merkitys on kuitenkin useissa kulttuureissa paljon laajempi ja suurempi kuin meillä ja ihmisen identiteetti on vahvasti sidoksissa perheyhteisöön. Yhteisöllisemmästä näkökulmasta katsoen yksilöllisyyden korostaminen ja ihmisen oman parhaan ajattelu ei välttämättä olekaan hyvän elämänlaadun mitta. Tähän meillä suomalaisilla on totuttelemista. Meillä yhteisöllisyyttä etsitään ja yksinäisyyteen ratkaisuja etsitään. Voisiko tässä olla mahdollisuus oppia maahanmuuttajilta yhdessä tekemistä ja olemista.

Useimmille maahanmuuttajille on käsittämätöntä erottaa vanhus muusta perheestä vain siksi, että tämä on tullut vanhaksi. Maahanmuuttajavanhukselle perhe voi puolestaan merkitä samaa turvaa, jota meille suomalaisille tarjoavat kunnalliset ja yksityiset palvelumuodot. Monissa perhe- ja lähiyhteisöä tärkeinä pitävissä kulttuureissa on myös yleistä, että esim. sairaalaan joutuneesta lähimmäisestä huolehtivat omaiset koko sairaalajakson ajan. Omaiset huolehtivat potilaan perustarpeista ja ovat läsnä päivin ja öin potilashuoneessa esimerkiksi toisessa kotimaassani Espanjassa. Romaaniyhteisössä puolestaan sairaan tai kuolevan luona vierailemista pidetään kunnian osoituksena ja yhteisöllisenä velvollisuutena. Tietoa yhteisöllisyydestä kannattaakin hyödyntää voimavarana.

Aikakäsityksestä

Viime talvena me diakonia opiskelijat järjestimme ryhmänohjaukseen liittyvien opintojen yhteydessä vastaanottokeskuksessa muistelutyyppisen ryhmän. Annettu aloitusajankohta oli jo mennyt ohi, eikä paikalle ollut saapunut kuin yksi henkilö. Niinpä tehtäväksemme tuli myös hakea osallistujat konkreettisesti paikalle. Suurin osa istuikin yhteisessä taukotilassa, josta yhden innostuessa muutama muukin lähti mukaan.

Suurin osa skandinaaveista kuuluu monokroniseen aikatyyppiin, aikakäsityksemme on lineaarinen ja yksiaikainen, ihmiset tehtäväkeskeisiä ja kirjaimellisia. Täällä asiat hoidetaan asioina, ei turhia lirkutella eikä ”tuhlata” aikaa kanssaihmisten kanssa höpöttelyyn. Espanjassa juuri sillä höpöttelyllä luodaan suhteita, jotka takaavat asioiden toimivuuden. Etelä-Euroopan ja Lähi-idän kulttuureissa eletäänkin polykronista aikaa; aikaa pidetäänkin rajattomana, samanaikaisena ja moniaikaisena, ja ihmiset ovat tottuneet hoitamaan luontevasti monia asioita ja henkilöitä yhtäaikaisesti. Tehtävät keskeytetään, jos ihmissuhteen ylläpito sitä vaatii. Yhteisöllisyys yhdistettynä polykroniseen aikakäsitykseen saattaa kuitenkin aiheuttaa ongelmia maahamme muuttaneen ikäihmisen arkisissa toiminnoissa; lääkärin vastaanotolle ei saavuta, koska kylään tulleen sukulaisen ongelmat menevät aikataulujen edelle. Sopeutumiseen tarvitaan paitsi sitä aikaa myös kulttuurisensitiivistä ymmärrystä kummaltakin osapuolelta.

Kieli

yli 30 000 pakolaisen saapuessa Suomeen vuonna 2015 syntyi kysyntää  suomen kielen ja kulttuurin opettamisella. Tampereella haettiin hätämajoitukseen kirkon leirikeskuksen (Torppa, Julkujärvellä) vapaaehtoisia suomen kielen opettajia. Ilmoittauduin tähän tehtävään. Pakolaisten kohtaaminen hieman pelotti. Yllätys olikin, että englantia osasi vain pieni hyvin kouluttautunut vähemmistö. He toimivatkin yhdyshenkilöinä loppuporukalle. Osalla oli iso into oppia kieltä, osa hengaili kavereiden tai veljien setien kanssa mukana opetuksessa. Kun löysin kulttuurien läpäiseviä yhteisiä asioita, oppiminen helpottui. Numerot opittiin nopeasti, myös päivittäiset arkiset asiat kuten pukeutumiseen, ruokailuun ja tervehtimisen liittyvät sanat. Nopeaa edistymistä siis oli havaittavissa. Opiskeluissa tukena käytin apuna maahanmuuttajille tarkoitettua oppikirjaa sekä paikallisia sanomalehtiä.

Kieli on paljon enemmän kuin vain viestinnän väline, kieli kantaa kulttuurin erityispiirteitä ja tulkitsee niitä. Kielen avulla asetumme paikkaamme maailmassa ja käyttämällä kieltä annamme merkityksiä ympäröivälle maailmalle omista kulttuurisista lähtökohdistamme. Äidinkieli on tunnekieli, jolla omat ajatukset ja tunteet ilmaistaan paremmin kuin myöhemmin opituilla kielillä. Äidinkielessä kasvaa suhde omiin juuriin. Oma kieli on merkittävä osa ihmisen kulttuuri-identiteettiä ja myös sen säilyttämisen ehto. Vierasta kieltä käytettäessä on usein turvauduttava luovuuteen ja joskus puhuttu kieli saattaa kuulostaa tökeröltä tai epäkohteliaaltakin. Asiakastyössä tai ulkomaalaistaustaisen työtoverin kanssa väärinkäsityksiä voidaan välttää tiedostamalla kielessä ja kielen käytössä piileviä kulttuurieroja.

Ihminen on vanhana ja sairaana hauraimmillaan. Ilman kielitaitoa ja vieraassa maassa hän on sitä vielä enemmän olit sitten suomalaiseläkeläinen Espanjassa tai kurdipakolainen Suomessa. Kielitaidon puute voi eristää maahanmuuttajavanhukset muusta yhteiskunnasta ja syrjäyttää heidät valtaväestöstä. Suurimmassa syrjäytymisvaarassa ovat ne iäkkäät maahanmuuttajat, joilla ei ole uudessa kotimaassaan perhettä. Uuden kotimaan kielen oppiminen on yksi tärkeimpiä kotoutumisen edellytyksiä. Geronomi voisi työssään ottaa ikääntyvien maahanmuuttajien kotoutumisen edistämisen erityiseksi kehittämiskohteeksi, sillä nyt kotouttamistoimenpiteet keskittyvät lähinnä työikäisiin maahanmuuttajiin.

https://www.suomengeronomiliitto.fi/blogi/2015/06/05/12

Lopuksi

En ole rasisti, mutta… -kirjassa Mikko Lehtonen kirjoittaa tulevaisuusskenaariosta, miten nämä lähihistorian muuttoaallot ja  siirtyminen maasta toiseen on vain alkua isommalle ihmisten liikkuvuudelle. Hänen mielestään ulkomaalaiskysymyksessä on liiaksi keskitytty vain maahanmuuttajiin ja ”Suomalaisuus” on keskustelussa nähty annetuksi, luonnolliseksi ja historiattomaksi olioksi. Tulokkaita siis arvioidaan ”meistä” käsin vielä toistaiseksi. Mitä merkitseekään tulevaisuuden suomalaisuus? Mitä se on? Siinä onkin paljon pohdittavaa ja kukaan ei voi tähän vastauksia valmiina antaa. Lehtonen siteeraa osuvasti antropologi Mary Douglasia teoksesta ”puhtaus ja vaara”: ”Lika on väärässä paikassa olevaa ainetta. Hiekka ei ole likaa, kun se on pihatiellä. Likaa hiekasta tulee vasta sisälle joutuessaan. Siispä muukalaisuuden määreitä ei tule etsiä maahanmuuttajista vaan luokitteluistamme, jotka erottelevat maahamme tulijat meihin ja muihin (Lehtonen Mikko. En ole rasisti, mutta… Olen suomalainen s. 109).

Ensimmäinen tärkeä taito oppia mielestäni on kuitenkin kielitaito. Maamme vanhusväestön piirissä heidän nuoruudessaan vain harvoilla oli mahdollisuus kouluttautua englannin kielen taitajaksi. Myös suomalaisuuden identiteetti on hyvin vahvassa. Pakolaisista osa taitaa englantia, mutta useimmiten kielitaitoa heidän joukossaan on käytännössä harvoilla hyvin kouluttautuneilla henkilöillä.

Mielestäni tilanteessa on hyvät mahdollisuudet, mutta se vaatii suunnittelua. Toiminta pitäisi organisoida tavalla tai toisella ja luoda mahdollisesti harjoittelupaikkoja turvapaikanhakijoille, jotka haluavat suuntautua hoitoalalle. Ehkä yhteistyötä hoitoalan oppilaitoksen kanssa. Työn ohessa vanhusten kanssa oppisi myös suomalaisten kohtaamista, kieltä, kansamme historiaa. Parasta kotoutumista siis. Ehkä sieltä löytyisi myös jotakin yhteisiä kokemuksia hankalista ajoista elämässä. Vertaistukea.

Kuvassa ihmisoikeuksien päivänä Tammenlehvän palvelutalossa 10.12.2016 ulkoiluttamassa Hamid, Eeva ja Riitta.