Niin kuin Isä rakastaa minua, niin minäkin rakastan teitä. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Jumalanpalveluksen teemahan on siis „Et ole yksin“. Eli kysymys on juuri tuosta kysymyksestä: Mikä seurakunnassa voi olla sinun mielestäsi sitä, että ei tarvitse olla yksin?
Usein saattaa tuntua, että elämästä on ilo kadonnut. Mistä tämä sitten johtuu? Toiminko alueilla, jossa hyvinvointi ja jakaminen on rajallista? Tarkoittaako sitä, että olenko astialla, jossa on jo monen monituista muuta tarvitsevaa? Olemme tottuneet, että kaikki on vain rajallista, ehtymätöntä astiaa ei ole. Kysymys seuraa siis toistaan..
. Kiinnitämmekö huomiota liian paljon materiaalisiin asioihin henkisten sijaan? Mitä minulle merkitsee kokonaisvaltainen hyvinvointi? Mitä se minun kohdallani konkreettisesti on?
Ilo ja hyvinvointi, onni ovat meitä yllättävän lähellä, sanoisinko loppujen lopuksi helppoja saavuttaa. Minulla se liittyy voiman, tai sanoisinko voimaantumisen tunteeseen. Herään aamulla hyvin nukkuneena. Nukkuminen ja lepo ovat asioita, joita arvostan aina enemmän. Elämä kaikkine puolineen tarvitsee minua. Minä tarvitsen tunnetta, että elän! Suhteet läheisiini, ystäviini ja ihmisten, joiden kanssa päivittäin olen, ovat tärkeitä. Lasteni hyvinvointi nousee usein mieleeni. He tarvitsevat minua. Haluan olla osa heidän elämäänsä.
Pakeneminen ehkä on pahinta, mitä voin tehdä itselleni, myös sitä onnea ja iloa etsiessäsi. Voin siis lähteä etsimään onnea, onnen vuosi, mutta kaikesta etsinnästä huolimatta, en löydä sitä. Kaiken avain mielestäni onkin kohtaamisessa. Tai irtipäästämisen ja kohtaamisen tasapainossa, tilan antamisessa, niin itselleni kuin muille. SE on uskallusta kohdata itseään ja toista. Sellaisena kuin on. Kohtaamisessa on kestettävä monenlaisia tunteita, ja ne vaikeimmat ovat juuri niitä arvokkaimpia itsellesi, kehittymisen tiellä yhä eheämmäksi ihmiseksi.
Kehitymme ja kasvamme koko elämämme ajan. Mitä se sitten on, kun olemme valmiita? Valmiita mihin?
Parasta yhdessäolossa muiden kanssa on, kun avoimena, ilman ennakko-odotuksia tai käsityksiä, kohtaa toisia ihmisiä. Miten keskusteluissa viriää uusia ideoita, ymmärrystä siitä kuka minä olen, suhteessa itseeni ja muihin. Rakkaus on se mihin meistä jokainen on kykenevä, mutta onko meillä halua siihen? Hylkäämmekö sen kauniin sisimmän, eheän itsemme? Milloin näin tapahtuu? Miten suojelen sitä herkkää sisintäni? Tämä ajatusvirta vie minua kohti luottamusta – hallintaa. Ilman luottamusta alamme hallita. Vai riittääkö luottamus? Luottamuksesta siirrymme taas turvallisuuteen. Mikä on turvallista luottaa? Jokaisella meillä on oma skaalamme näille asioille, verrannollinen omaan elämänkokemukseemme. Rakkaus on myös tunne, jossa saamme yhteyden korkeampaan, itseämme vahvempaan voimaan. Siitä saa myös turvaa ja luottamusta.
Korvat, silmät ja sydän avoinna. Tämän päivän niin paljon puhuttu läsnäolo! Nämä siis keskustelevat keskenään. Läsnäolon, sekä aistien avoimuuden voi saavuttaa vain, kun ihminen voi hyvin. Jokainen on mielestäni velvollinen asettamaan itselleen joka päivä kysymyksen, miten voin tänään ja mitä tarvitsen juuri nyt? Esitä kysymys siis itsellesi heti aamun ensi tunteina. Onko se kuppi kahvia, meditointi vai läheisten ajattelu, viesti ystävälle, kävely-, juoksulenkki? Ilman henkilökohtaista hyvinvointia, on hankala ajatella yhteistä hyvinvointia. Avaimet siis on jokaisella itsellään.
Arvostukset muuttuvat. Asioita katsotaan tänä päivänä paljon henkilökohtaisen näkökulman kautta, mikä mielestäni kyllä edistää yhteistäkin hyvinvointia, kun se oikein jäsennellään. Ennen oltiin enemmän yhdessä, tehtiin yhteisiä asioita ja katsottiin esimerkiksi yleistä hyvää. Nyt on virikkeitä niin paljon tarjolla, että ihminen unohtaa tuon ennen niin tärkeän yhteen kokoontumisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen, läsnäolon osana muita. Henkilökohtaisen hyvinvoinnin ajattelussa ei ole mitää väärää. Tällä hetkellä elämmme yksilökeskeisessä maailmassa. Ristiriita tuleekin siinä, kun yritämme täyttää toisten tarpeita, vaikka omatkin ovat vielä saavuttamattomissa. Siis miten täyttää toisen astiaa, jos omakin astia on tyhjä.
Astian täyttäminen on pitkälle hyvän havainnoimista. Myrkkyä täyttymiselle on vertailu toiseen. Tätä on valitettavasti tehtävä, kehittyäksemme ja kasvaaksemme, mutta suunnan voimme aina itse valita.
Odotuksista voisi ottaa oman kappaleensa tähän keskusteluun. Ne on otettava huomioon, olemmehan ajatteleva laji täällä maapallolla. Haastavaksi sen tekee se, että odotukset saattavat olla hyvin erilaiset. Ihmisen perustarpeet ovat hyvin samanlaisia, ollaan sitten eri kulttuureista, uskontokunnista tai etnisistä ryhmistä lähtöisin. Yhdessäolo ja sosiaalinen kanssakäyminen yksi näistä tärkeimmistä. Henkilökohtaiset tarpeemme kertovat siis myös yleisistä tarpeistamme.
Palaamme siis taas tähän hyvinvointikäsitteeseen. Miten pidämme huolta hyvinvoinnistamme? Tämän päivän teemaan, yksinäisyys, liittyen nostaisin esille sosiaaliset suhteemme. Miten voin niissä toimia rakentavasti, rakkaudella, ilolla? Pieni asennemuutos itsessämme voi tuoda paljon hyvää keskinäiseen kanssakäymiseen. Sosiaalisiin suhteisiin voi myös suhtautua leikkimielellä, toisen rajoja pehmeästi, rakkaudella testaten, eihän elämän nyt tarvitse niin vakavaakan olla. Siihen kuulu leikki, ilo ja huumori ennen kaikkea. Iloa ja rakkautta elämäämme!