Elämään kuuluu erilaisia asioita, niin päivänpaistetta kuin varjoa. Kaikissa maalaustaiteen mestariteoksista on sekä valoa, että varjoa. Niiden avulla taiteilija korostaa tiettyjä maalauksen piirteitä, ja niiden kontrasti ja harmonia tuovat esiin kauneutta ja persoonallisuutta. Onnellinen elämä ei ole pelkkää päivänpaistetta. Siinäkin valo ja varjo yhdessä synnyttävä kauneutta. Kärsimys tai vaino voivat koitua siunaukseksi, koska näitä tummia kulisseja vasten kristityn elämän säteily tulee esiin. Suurimpia muusikoita ovat yleensä ne, jotka tietävät, että soitto on suruista tehty. Fanny Crospy, jonka sydämessä hehkui uskon palo, näki sokeilla silmillään enemmän kuin useimmat meistä normaalinäköisistä. Hän antoi meille syvällisiä hengellisiä lauluja, jotka ovat ilahduttaneet ja rohkaisseet monia. Paavali ja Silas lauloivat ylistystä keskiyöllä Filippin rottia vilisevässä vankilassa, jalkapuuhun teljettynä, selät vielä hellinä vanginvartijan ruoskaniskujen jäljiltä. Heidän kestäväisyytensä kärsimyksistä ja vainoissa johti vanginvartijan ja hänen perheensä uskooontuloon. Älä väheksy varjoja, joita Jumala tuo elämääsi. Hän voi käyttää niitä mestariteoksen luomiseen.
Seurakunnan kirjastosta etsin hartausmateriaalia. Mielelläni teen osallistavia, toiminnallisia hartauksia. Tänään otin käteeni Billy Grahamin kirjan ” Voimaa joka päivälle” tarkoituksena löytää sieltä joku kiva rukous rentoutustunnin loppuun. Viikolla vanhainkodissa aion pitää keskustelua teemalla ” Onni ei tule etsien vaan eläen”. Mitä mieltä ihmiset siitä sitten ovat? Ensimmäinen teksti olikin hyvä pohdiskeleva alustus tälle ja sattumoisin sana tälle päivälle.
Voimaa joka päivälle -kirja avautui kohdasta ”Antaessaan saa” s. 162. Juttu alkaa sitaatilla Johanneksen evankeliumista 15:12
Rakastakaa toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä. Fransiskus Assisilaista siteerataan seuraavasti. ”Olen löytänyt onnen rukoilleessaan: Herra, tee minusta rauhasi kanava.. Niin, että, oi mestari, en yrittänyt niin paljon etsiä lohdutusta kuin lohduttaa toisia, pyytää ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia. Sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää, antaessaan anteeksi saa itse anteeksi, kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.
Mielenkiintoisinta tässä Fransiskuksen rukouksessa on se, että oli jo toinen kerta kuin tätä nimenomaista rukousta luin ja nyt sen myös tähän kirjoitin. Hetki jolloin luin sen vähän eri mudosssa oli rauhan rukous -tapahtuma Berliinissä. Siellä oli eri uskontokunnat edustettuina. Minä edustin Berliinin suomalaista seurakuntaa.
Rukous uudessa muodossa tässä:
Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale:
niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, loisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin Sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.
Niin että, oi Mestari,
en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita.
Sillä, antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.
Graham jatkaa tästä: Itsesäälin kyyneleet ovat heikkoutta, mutta kyyneleet, jotka vuodatetaan rakkaudesta toisiin, ovat voiman osoitus. En ole niin herkkä kuin tulisi, ellen pysty itkemään harhaan joutuneen vuoksi ja nostamaan langennutta. En voi tuntea todellista onnea, ennen kuin olen oppinut arvostamaan toisen ihmisten surun, tuskan ja epäonnistumisen myötäelämistä ja jakamista.
Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan itsekkyys. Haluatko rukoilla, että Pyhä Henki vapauttaisi sinut itsekkyydestä ja täyttäisi sinut rakkaudella?
Toinen hyvä kirja ”Hiljaisuuden kosketus – Nunna Kristoduli kirjoittaa kirjassaan ilohyppellystä ja riemukarkelosta. Uudessa testamentissa puhutaan ilosta ja riemusta 105 kertaa. Johannes Kastaja hypähti riemusta äitinsä kohdussa jo ennen syntymäänsä, kun hänen äitinsä Elisabeth kohtasi Kristuksen äidin Marian. Kristus vakuutti tapaavansa opetuslapsensa uudelleen ja antavansa heille ilon, jota kukaan ei voi ottaa heiltä pois. Ylösnousemuksen ilo oli jotain sanoin kuvaamatonta. Kristityn ilosta ortodoksisesta näkökulmasta tarkoittaa että kyyneleet eivät ole surun vaan ilon merkki. Hengellinen ilo on siis kyynelpitoista. Ortodoksista perinteessä puhutaankin kyynelten lahjasta. Hengellinen ilo sisältää myös liikutuksen ja saa suloiset ja puhdistavat ja rauhoittavat kyyneleet vuotamaan. ”Hengen armo vuodattaa näkymätöntä mirhaa, joka täyttää sydämen ilolla ja riemulla. (FIII 134:9). Iloakin on isien mukaan montaa eri astetta. Toista on aloittelevien ilo ja toista ilon täyteys opettaa Diadokhos. Aloittelevan kilvoittelijan ilo ei ole vapaa haaveilusta. SE on iloa, jonka tarkoituksena on vetää ihminen kristilliseen elämään.
Ilo ja murhe, vuoroin hyvä olo ja vuoroin kipu, kuuluvat erottamattomasti elämään, ja niillä kaikilla on siinä oma tehtävänsä. Ne ovat kietoutuneet toisiinsa siinä määrin, että kärsimystenkin keskellä voi tuntea iloa, kuten apostoli Paavali kirjoittaa kolossalaisille (Kol. 1:24). S. 77-83